Gugguun arvot
Intohimo
Me olemme kesyttämätön luonnonvoima. Periksiantamaton, mutta emme hajottava – paitsi asioille, jotka ovat pieleessä.
Olemme intohimoisia tekijöitä, jotka nostavat riman korkealle, kun kysymyksessä on inspiraatio, turvallisuus, vastuullisuus ja laatu – kaikessa mitä teemme.
Itsenäisyys
Heräämme silloin, kun edessä on mahdollisuus tehdä jotakin, jota ei aikaisemmin ole tehty.
Me emme ole täällä tehdäksemme asioita hieman toisin, vaan kulkeaksemme omaa tietämme, etsien ja tutkien – osallistaen ja yllättäen samanmielisen yleisön.
Kunnioitus
Olemme kilpailuhenkisiä ja päättäneet menestyä. Teemme sen suurella sydämellä ja hyvin aikein.
Meillä on suuri kunnioitus sekä ihmisiä että planeettaamme kohtaan – kunnioitamme kaikkea elävää ja hengittävää.

Pähkinänkuoressa
Ekologisuus
Ekologisuus on yksi Gugguun tärkeimmistä arvoista. Valitsemme tuottaa lähellä, jotta valmiit tuotteet matkustavat mahdollisimman lyhyen matkan varastollemme ja jotta pääsemme vierailemaan tehtaillamme säännöllisesti. Tämän vuoksi tehtaamme sijaitsevat Suomessa ja EU:n sisällä. Kankaamme tulevat Suomesta ja muualta Euroopasta. Kaikilla kankaillamme on Oeko-tex 100 standardi ja käyttämällämme 100% luomupuuvillalla on myös GOTS - standardi. Etsimme jatkuvasti uusia ekologisia materiaaleja ja uusimpana näistä on syksyllä 2019 mallistoon lisätyt verkka-asut, jotka valmistetaan 100% kierrätysmateriaaleista valmistetusta kankaasta. Lue lisää verkkakankaista täältä. Päivittäisessä toiminnassamme kiinnitämme huolta pakkausmateriaaleihin ja varaston käytänteisiin: kierrätämme tavallisten jätteiden lisäksi muovit, paperit ja kartongit ja pakkaamme lähetykset kierrätysmuovista valmistettuihin pusseihin. Panostamme tuotteiden pitkäikäisyyteen, jotta niiden elämä on mahdollisimman pitkä. Olemme osa Aalto Yliopiston alaista Finix hankkeen #kestävävaate kampanjaa.
Kolmannen osapuolet arviot & yhteistyöt
Sijoituimme vuonna 2020 Eetti Ry Rank a Brand mittauksessa toiseksi parhaalle tasolle B.

Gugguu löytyy arvostetusta Good on you - hakemistosta toiseksi parhaalla arvosanalla.
Olemme osa Aalto Yliopiston alaista Finix hankkeen #kestävävaate kampanjaa.


Gugguu
Vastuullisuusraportointi
Kokosimme vuoden 2020 alussa ensimmäistä kertaa vastuullisuusraportin Gugguun toiminnasta. Tästä eteenpäin uusi vastuullisuusraportti julkaistaan vuosittain ja raportissa peilataan edistymistämme vastuullisuuteen liittyvissä tavoitteissamme.
Uusin, vuoden 2020 raportti on nyt luettavissa.

Gugguun
Eettiset periaatteet
Gugguun ensimmäiset eettiset periaatteet laadittiin vuonna 2020. Olemme luoneet toiminnallemme sääntöjä, jotka tukevat päämääräämme vastuullisena yrityksenä. Nämä eettiset periaatteet täsmentävät vaatimuksiamme tavarantoimittajilta, alihankkijoilta ja muilta yhteistyökumppaneilta.
Vastuullisuus
Artikkelit

Muodin vastuullisuussertifikaatit
Kestävä kehitys, eettisyys ja vastuullisuus ovat tärkeitä aiheita ja niistä puhutaan nyt enemmän kuin koskaan. Tekstiili-alaa kehitetäänkin jatkuvasti esimerkiksi erilaisten sertifikaattien avulla. Tässä artikkelissa käsittelemme näitä sertifikaatteja ja kerromme, kuinka näitä sertifikaatteja käytetään Gugguun tuotteissa.
Lue artikkeli
Vastuullisuusraportti 2019
Gugguun vuosi 2020 alkoi uusien mallistojen julkaisun lisäksi vuoden 2019 vastuullisuuskatsauksen julkaisulla. Vastuullisuus on ollut tärkeä osa Gugguun toimintaa jo alusta asti ja nyt pääsemme jakamaan tietoa myös asiakkaillemme raportin kautta! Tässä artikkelissa käydään raportin pääkohdat läpi.
Katso lisää
10+1 vinkkiä vaatteiden huoltoon - kuinka saada vaatteet kestämään aikaa?
Tavoitteenamme on, että Gugguun vaatteiden tulee kestää aikaa ja käyttöä ja päästä kiertoon esimerkiksi pikkusisaruksille, kun lapsi kasvaa vaatteesta ulos. Keräsimme tähän artikkeliin vinkkejä vaatteiden huoltoon, jolla takaavat vaatteille mahdollisimman pitkän elämän.
Lue artikkeli
Hyväntekeväisyys
Home Street Home Ry, Kenia
Home Street Home Ry on Viola Walleniuksen perustama hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii Keniassa. Järjestön pääprojekti on Rescue Center, jota alettiin rakentamaan vuonna 2018. Turvakeskus tulee palvelemaan tavoilla: se toimii turvasatamana tytöille, jotka ovat joutuneet hyväksikäytön, pakkoavioliiton ja väkivallan uhreiksi tai jotka joutuvat jättämään kotikylänsä ympärileikkauksen pelossa, tarjoamaan tietotaitoa odottaville äideille ja vastasyntyneiden äideille ja paljon muuta.
Gugguun lahjoittamat vaatteet ovat päässeet monenlaiseen käyttöön, esimerkiksi suoraan tarvitseville lapsille käyttöön ja järjestön jakamien äitiyspakkausten mukana odottaville äideille.

Hyväntekeväisyys
Kiusaamisen vastainen työ, MLL
Koulujen alkamisen yhteydessä syksyllä 2021 järjestimme kampanjan, jossa jokaisesta 5.-17.8.2021 välisenä aikana tehdyistä tilauksista lahjoitimme 1€ Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamisen vastaiseen työhön. Saimme kerättyä kampanjan avulla 2301€ lahjoituksen.

Tuotteiden elinkaari
Kierrätä vaatteet
Gugguun tuotteet on tehty kestämään käyttöä ja aikaa. Lapsen kasvaessa ja vaatteiden jäädessä pieneksi, ne onkin mahdollista laittaa kiertoon.
Gugguu Preloved mahdollistaa Gugguun tuotteiden kierrättämisen. Teemme yhteistyötä kierrätyskumppani Ninyesin kanssa. Voit myydä pieneksi jääneet tai tarpeettoman Gugguun tuotteet lähettämällä ne Ninyesille. Sinulle hyvitetään jokaisesta myyntiin kelpaavasta vaatteesta 70 % tai 50 % riippuen tuotteen arvioidusta second hand -hinnasta. Saat hyvityksen Gugguun lahjakorttina.
Löydät myös Facebookista runsaasti aktiivisia ryhmiä, joissa voit myydä ja ostaa Gugguun tuotteita käytettyinä.


Gugguu x Rml
Healing Hands
Lapsen sairastuminen vakavasti koskettaa satoja perheitä Suomessa vuosittain. Lapsen sairaus tuo perheeseen uuden, vaikean tilanteen ja perheen elämä muuttuu. Koko perheen voimat joutuvat koetukselle. Tilanne voi olla pelottava jo sairauden myötä ja kaukaa kotoa hoitoihin matkustaminen on usein välttämätöntä.
Tukeaksemme perheitä lapsen sairastumisesta johtuvissa kriisitilanteissa toteutimme yhdessä Ronald McDonald Lastentalosäätiön kanssa yhteistyömalliston, joka sisältää kaksi printtiä ja neljä tuotetta. Tuotteiden tuotto menee lyhentämättömänä Ronald McDonald Lastentalosäätiölle.









